torstai 10. syyskuuta 2015

Toiminnallisiin menetelmiin liittyviä kysymyksiä


Toiminnallisia menetelmiä kielen oppimiseen 7.9.2015 3h klo 17.30-20

Järjestäjä: Keravan Opisto ja Ksero

Kouluttaja: FM, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Nina Maunu

Koulutuksen alkupuolella muodostettiin Nurkat-nimisen tekniikan avulla pienryhmät (A-D), jotka miettivät kysymyksiä erilaisiin toiminnallisiin lähestymistapoihin liittyen. 

Ryhmien kysymykset liittyen toiminnallisiin lähestymistapoihin kielen opiskelussa:

A) Piirustelu

- ideoita, miten voi käyttää?

- Onko niin, että piirros -> sääntö? Eli kehitetään sääntö?

- Kuinka hyvin pitäisi osata piirtää?

- Riittääkö itsekeksimät symbolit?

- Miten kielioppia tai kielen rakenteita voidaan visuaalistaa?

- Miten piirustelua voi hyödyntää muistiinpanoissa?

- Miten muistiinpanoja voitaisiin tehdä toiminnallisesti?

- Miten rohkaista aikuisia piirtämään?

 
Jo muutamia vastauksia:

-         Täytyy järjestää tähän koulutus/ koulutuksia, joissa kerätään ideoita ja harjoitellaan tekniikoita. Ei tarvitse osata piirtää. Ajatus viivan/piirustelun takana on tärkeintä.


-          Ideoita ja lähteitä löytyy mm. Kuvitellen-sivustolta, Facebookin Toiminnallisen kieliopin ryhmän tiedostosta Doodlaus – tarinallistaminen - dialogi sekä blogin Ninan jutinoita tekstistä Doodlauksesta eli piirustelusta.

 
-         Aikuisille soveltuvat vähän eri tekniikat kuin lapsille, vaikka piirustelumenetelmissä on paljon potentiaalia ikään katsomatta. Olen nähnyt piirustelua käytettävän aikuisten kanssa menestyksellisesti erilaisissa tilaisuuksissa, esim. teemapajoissa, joissa etsitään ja kartoitetaan ideoita ja linjoja, yhteisiä suuntaviivoja toiminnalle. Näin on saatu aikuiset osallistumaan ja kokemaan ”oppimistilanne” omakohtaiseksi. Usein aikuisten tilaisuuksissa on piirustellen rakennettu yhdessä tietoa, tehty ns. ”karttoja” oppimispoluista, ideoista ja ajatuksista. Näin teemasta on kiteytetty olennainen esille.

 
B) Tarinallistaminen/ Tarinallisuus

- Miten käyttää oppilaiden omia tarinoita (tarinateatterin kanssa)?

- Miten tuen tarinoiden kehittelyssä oppilaita, joilla on kielellisiä erityisvaikeuksia?

- Miten saada oppilas ymmärtämään oppi tarinan takana?

- Esimerkkejä kielioppitarinoista? Voiko esim. epäsäännölliset verbit opettaa tarinallisesti?

- Tarinallisuus = mitä konkreettisia harjoituksia on jo valmiiksi?

- Millaisia harjoituksia voisi tehdä alakoululaisten kanssa?

Tarinallisuudesta voisi pitää oman kurssi-illan.

Jo muutamia vastauksia:

-         Kyllä, tarinallisuudesta kannattaisi pitää oma kurssi-ilta. Itse olen liittänyt paljon piirustelua ja tarinallisuutta yhteen sekä käyttänyt draamatekniikoita avatakseni oppilaiden assosiaatio-, tunne- ja aistikanavia sekä perehtyessämme tarinan rakenteeseen, tarinan kaareen. Myös kysymystekniikoilla voi päästä alkuun, ks. esim. Ninan jutinoita –blogin teksti Kysymysten tekemisen tärkeydestä.

 
-         Miten saada oppilas ymmärtämään oppi tarinan takana? Keskustelemalla, kyselemällä (mikä on tarinassa tärkeää/ tarinan elementit/rakenne)? (Ja taas tulee mieleen myös piirustelu apuvälineenä.)

 
-         Tarinallisuuden käyttöön liittyy jo paljon lähteitä, ks. esim. FB:n Toiminnallisen kieliopin tiedosto Doodlaus – tarinallistaminen – dialogi.

 
C) Draama

- Miten saan korkeasti koulutetut, hitaasti lämpenevät aikuiset innostumaan draamallisesta oppimisesta?

- Miten toimivat harjoitukset pienessä/ ahtaassa tilassa ja lyhyessä ajassa?

- Miten ilmaisuharjoitus kieliopin opetuksessa toimii niin, että koko tunti ei mene sähläilyyn?

 
Jo muutamia vastauksia:

-         Draama-sana ymmärretään vielä usein aikuisten keskuudessa yksioikoisesti, että se tarkoittaisi pelkästään näyttelemistä tai roolin ottamista. Näin ymmärrettynä draaman käyttäminen ja draamaharjoituksiin osallistuminen vaatisi taitoa, tahtoa sekä rohkeutta heittäytyä, leikkimielisyyden lisäksi. Kaikilla ei ole ”tällaiseen halua ja/tai tarvetta”.

 Itse ymmärrän draaman laajasti ilmaisu- ja vuorovaikutusharjoituksina. Draaman kenttä on täynnä erilaisia tekniikoita (lajeista puhumattakaan). Esimerkiksi jos ihmisiä pyytää seisomaan janalle jonkun kysymyksen mukaan, se on jo osallistavaa ja tietyllä tavalla draamallista toimintaa: ihminen tekee valinnan (roolistaan ja asemastaan, ja näkee valinnan kautta suhteensa muihin valitsijoihin sekä rupeaa muodostamaan mielipidettä omasta asemastaan). Esimerkiksi jana voisi muodostua niin, että janan toiseen päähän sovitulle janaviivalle menevät seisomaan ne, jotka pitävät kirjoittamisesta ja toiseen päähän ne, jotka eivät pidä kirjoittamisesta itseilmaisun muotona. Jana-tekniikan avulla voidaan kätevästi (eri tekniikoin) muodostaa ryhmiä työskentelemään esimerkiksi jonkun kysymyksen tai teeman parissa. Tärkeää on osallisuuden ja ryhmään kuulumisen kokemus, joka perustuu myös omaan valintaan.
 
Olen vetänyt draamaharjoituksia myös ahtaissa luokissa. Aina ei tarvitse raivata luokkaan tyhjää tilaa. Pöytien vieressä käytävällä seistenkin voi saada paljon aikaan. Tilan voi etsiä muualtakin kuin luokasta – liikkumisen paikasta toiseen on tutkittu avittavan oppimista (tauko). Samoin pulpettien ja tuolien siirtäminen on ”siirtymäliikuntaa”, joka oman kokemukseni mukaan sujuu yhteistyössä hyvin nopeasti.

 
-         Draamatekniikoiden avulla saadut oppimiskokemukset jättävät oppilaisiin tunnemuistijälkiä, jotka yleensä oppilailtakin saatujen kommenttien mukaan ”parantavat oppimista, kun asiat jäävät [tekemällä itse, koettuina] paremmin mieleen”, iästä riippumatta.

 
-         Draamateoksiin löytyy jonkinlaista (ja käyttämääni) lähdeluetteloa esim. FB:n Toiminnallisen kieliopin ryhmän tiedostosta Toiminnalliset lähteet.

 
-         Ilmaisuharjoitukset vaativat ryhmältä ja sen vetäjältä draamasopimuksen tekemistä (ks. esim. selostus draamasopimuksen tekemisestä Yhtä draamaa –teoksesta (2014)). Se tarkoittaa, että ennen kuin aloitetaan vähänkään pitkäkestoisempaa draamamenetelmiin perustuvaa toimintaa, ryhmän kanssa sovitaan säännöt. Draamasopimuksen rikkominen keskeyttää toiminnan, jota voidaan jatkaa, kun draamasopimus on jälleen yhteisesti hyväksytty. Ts. en ala toimimaan sellaisen ryhmän kanssa, jossa draamasopimuksen tekeminen ei ole mahdollista.

 

D) Kinesteettinen

- Voiko kielioppia oppia tanssimalla?

- Onko jossain netissä materiaalipankkia, josta löytyisi loputtomasti kielenhuoltoleikkejä?

- Miten saada vastahakoiset oppijat ylös tuoleista?

- Levoton ryhmä – auttaako liikkuminen rauhoittumaan myös ei-toiminnallisiin tehtäviin? Vai jääkö vauhti päälle?

- Miten oppia liikkumalla ryhmässä, ettei tilanne ”leviä käsiin” eli riehaannuta?

- Kuinka esim. taipumattomia sanoja/ adjektiiveja voisi opettaa kinesteettisesti?

- Miten muuten kuin vain liikkumalla pisteiden välillä tai ohjeita toistamalla toimintaa?

 
Jo muutamia vastauksia:

-         Kielioppia voi oppia tanssimalla, niin kuin myös hyvin monia muitakin oppiaineita. Kielioppiin voi sisältää ns. lämmittely-, venyttely- ja liikeilmaisun harjoituksia ja voi tehdä yksilöllisiä sekä ryhmän koreografioita. Musiikkia voi käyttää tukena, jos haluaa, muttei se ole välttämätöntä, jos käyttää sanoja. Myös pelkän liikkeen tekeminen on hyvä.

 
-         Muutamia kinesteettiseen oppimiseen liittyviä lähteitä olen koonnut FB:n Toiminnallisen kieliopin ryhmän tiedostoon Toiminnalliset lähteet.

 
-         En tiedä netissä kielenhuoltoon liittyvää materiaalipankkia, mutta me voimme jakaa ideoita Toiminnallisen kieliopin FB-ryhmässä, johon kuka tahansa ryhmän jäsen voi perustaa tiedoston tätä tarkoitusta varten.
 
-         Muutamia vastahakoisia oppilaita on aina silloin tällöin ryhmissä, ellei aina. Olen antanut heidän istua reunalla ja katsella. Usein on käynyt niin, että he todella katselevat ja tuntuvat oppivan siitä tai he tempautuvat jossain vaiheessa mukaan itsekin. Jos ryhmässä on paljon vastahakoisia, mutta muutamia erittäin innokkaita, kinesteettistä oppimista kannattaa kuitenkin tarjota kaikille hyvin motivoituna. Eli esitellään tutkimustulokset liikkumalla oppimisen tehokkuudesta tai tarpeesta tuoda vaihtelua oppitunnille, että ”kokeillaanpas tänään tällaista, jos ei huvita kokeilun jälkeen jatkaa, niin ei jatketa” tms. Liikkuminen oppitunneilla on ehkä monille vielä niin outoa, että se vaatii totuttelemista ja harjoitusta. On varmasti monenlaisia tapoja motivoida oppilaita, myös heidän huomaamattaan pistää heitä liikkumaan.

 Oman kokemukseni mukaan juuri levoton ryhmä – tai ne muutamat levottomat yksilöt – juuri ilmoittavat käyttäytymisellään tarpeestaan liikkua. Yleensä näiden oppilaiden motivaatio oppimista kohtaan kasvaa, jos liikkumiseen annetaan mahdollisuus. Eli liikkuminen vaikuttaa asenteisiin ja vähitellen ryhmän ilmapiiriin.

 
-         Riehaantumisen estää ennen toimintaa tehty ”draamasopimus”: toimintaan ryhdytään vain, jos sopimus on kaikille selvä ja ryhmä tietää sopimuksen rikkomisen seuraukset.
 
-         Kinesteettisestä oppimisesta kannattaa pitää oma kurssi-iltansa, jossa käydään läpi useita harjoitustyyppejä liittyen esimerkiksi adjektiivien ja taipumattomien sanojen opiskeluun. Meillähän oli nyt ”adjektiivipiiri” ja Olen puu –nimisen kuvaharjoituksen sovellus, jossa sivuttiin pronominien ja taipumattomien sanojen käytön mahdollisuutta. Samoin lauseidentekoharjoituksessa konjunktion/ konjunktioiden käyttömahdollisuus tuli ilmi.

 
Kiitos kaikille Keravan Opiston ja Kseron järjestämään koulutukseen osallistuneille ”lämpimästä aktiivisuudesta” ja näistä hienoista kysymyksistä, joista toivon mukaan on myös iloa muille aiheesta kiinnostuneille!  Itse sain ahaa-elämyksen näiden kysymysten teettämisen myötä: kysymykset kertoivat minulle, että kentällä on paitsi innostusta, myös jo paljon tietoa aiheesta. 
Palataan, nähdään ja kuullaan!
Kuvassa pienryhmä tekemässä lausemallia SSSPOAA!